Kun Helsingissä urheiltiin maailmanmestaruuksista, satoi. Varmaan me kaikki muistamme ne hurjat, lähes myrkyiset sateet Olympiastadionilla. Myynnissämme oli silloin ihana rintamamiestalo Laululaaksossa (kuten nytkin - eri talo vain). Rakennus sijaitsi rinteessä eikä sen ympärillä ollut salaojia. Talon rakentajat ja aiemmat asujat olivat aina koonneet sadevedet tynnyreihin ja siten välttäneet veden pääsyn kellariin. No, eräänä sunnuntaiehtoona olin esittelemässä kiinteistöä viehättävälle nuorelleparille. Kiertelimme alakertaa ja yläkertaa ja teimme havaintoja; tuosta pitäisi korjata sitä ja tästä tätä.
Sitten tartuin erääseen ovenkahvaan sanoen:" Tästä pääsemme kellariin", avasin oven ja katsoin alas rappuun. Vettä kellarin lattialla ja vieläpä aimo määrä.
Liekö se ollut tähän mennessä pysäyttävin hetki välittäjätyössäni. No, katsoimme myös kellarin ja sitten siirryimme kauniin tontin ja ympäristön tarkasteluun.
Ja parin viikon päästä oli kaupantekopäivä.
Rakennus on uusien omistajiensa myötä saanut uuden, kauniin ja myös kuivemman elämän. Ja ympäristö. Se on edelleen yhtä idyllinen.
