Maankäyttö, kaavoitus ja rakentaminen ovat tunnesanoja meille suomalaisille.
Maamme on harvaan asuttu ja maata piisaa. Tuntuu oudolta, että kaava-alueet ovat ahtaita pienine tontteineen ja kuitenkin metsiä ja peltoja on kosolti. Miksi sitten kukin rakentaja ei saisi valita mieleistään rakennuspaikkaa itselleen sopivankokoiselta tontilta?
Usein kauhistellaan ajatuksella, että Suomesta pyritään saamaan yhtä tiukkaan rakennettua kuin vaikkapa Hollanti. Olen parina vuotena saanut tilaisuuden viettää aikaa tuttavan luona hollantilaisessa maalaiskylässä. Maata on vähän ja se arvokasta.
Ympäristön rakentaminen vaikuttaa tosi fiksulta. Persoonalliset talot ovat hyvinkin likekkäin, pienet hyvinhoidetut pihamaat ympärillään. Mutta kortteleiden välissä on laidunmaita. Hevoset, lampaat ja ihmiset elävät sulassa sovussa saman kadun varrella.
Kylät on keskitetty, mutta niitä ympäröi aktiivisesti viljellyt pellot.
Keskitetyllä asumisella on saadaan aikaan myös elinvoimasta pienyrittäjyyttä, sillä kävelymatkanpäässä olevaan leipomoon on helppo piipahtaa tai poiketa omakotitalossa toimivan puutarhurin taimimyymälään. Kaikki on kätevästi saatavilla. Yhdyskuntatekniikka on tehokasta ja toimivaa ja kustannukset pysyvät kurissa lyhyiden välimatkojen ansiosta.
No, toinen puoli asiasta on se, että kun meillä on tilaa ja maata eikä meidän tarvitse "ahtautua", vaan voimme nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta. Onko sekään nyt niin kovin väärin?
Ongelmaksi tällöin kuitenkin muodostuu palvelut, jotka asuja kuitenkin suht´ vaivatta toivoisi saavansa. Sekä se, että väestön lisääntyessä maan suhteellinen määrä/ asukas vähenee ja kaavoituksen vaikeutuu, koska jo olemassa olevat tilat rajoittavat maankäytön hyvää suunnittelua.